Ympäristökriisiin liittyy vääriä luuloja. Lähdimme kahden ympäristöfilosofin kanssa viiteen paikkaan Helsingissä.

**Rahataloutta on totuttu pitämään itsestäänselvyytenä, mutta siihen liittyy kirjoittamattomia sääntöjä aivan kuten kaikkeen ihmisten väliseen kanssakäymiseen. Raha ei myöskään ole neutraali vaihdon väline, vaikka tulemme harvoin miettineeksi sen ominaisuuksia.** Mittaaminen on vertailua, jossa keskenään erilaisia asioita verrataan toisiinsa niin, että niille valitaan yhteinen nimittäjä: pituus, pinta-ala, kesto, tiheys tai jokin muu. Myös hinta (tai vaihtoarvo) on eräs mahdollinen mittari, jonka tyypillinen mittayksikkö on raha. Hinta eroaa vaikkapa pituudesta tai painosta. Niiden mittaaminen hahmotetaan teknisenä prosessina, jossa mitattavan asian muut ominaisuudet voidaan tarkoituksella sivuuttaa. Taloutta ja sen mittareita puolestaan on vaikea ajatella yksiulotteisina asteikkoina. Syy on ilmeinen. Taloutta ei ole olemassa. Talous ei ole samalla tavalla selvärajainen idea kuin pituus tai paino, vaan se on kulttuurinen rakennelma, jonka hahmottaminen vaatii lukuisten kirjoittamattomien konventioiden sisäistämistä. Emme yleensä laske esimerkiksi kotona tehtyä hoivatyötä ”talouden” piiriin emmekä helposti päästä rahaa osaksi sukulaisuus- tai ystävyyssuhteita. Se, miksi näin on, ei kuitenkaan perustu mihinkään järkähtämättömiin lakeihin – ei ole olemassa sääntöä, jonka nojalla perhe-elämää ei voisi tuoda rahatalouden ja hyödykeajattelun piiriin. ## **Talous on opittua käyttäytymistä** Antropologit tosin ovat jo vuosikymmenten ajan osoittaneet, että rahan kaltaiset vaihdannan välineet liittyvät tyypillisesti kanssakäymisiin, joita ei määritä molemminpuolinen luottamus, velvollisuudentunto tai vastavuoroisuus, vaan raha kulkee tyypillisesti käsi kädessä sosiaalisen välimatkan kanssa. Rahaan perustuvaa vaihtoa ei siis harjoiteta sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa asioita jaetaan laskematta niiden arvoa. Monet tällaiset rahaan liittyvät kirjoittamattomat säännöt tulevat näkyviksi tutkimuskentälläni Fidžillä, missä merkittävä osa väestöstä varttuu jakamistalouden normien piirissä. He oppivat jo nuorella iällä, että kaikki mille ei ole välitöntä käyttöä, tulee jakaa muiden kanssa joko pyydettäessä ta spontaanisti välittämisen osoituksena. Ruoan ja juoman kaltaisten välttämättömyyksien osalta periaate on sisäistetty niin täydellisesti, ettei kukaan edes pysähdy miettimään asiaa. Rahan, luksustuotteiden tai kalliiden hankintojen kohdalla säännöt ovat kuitenkin nykyään epäselvät. Monet kaupungissa “rahan tapaan” (_vakailavo_) elävät ystäväni painottavat, että heidän kylissä asuvat sukulaisensa saavat elantonsa viljelemällä ja kalastamalla, eivätkä siksi ymmärrä, että kaupungissa kaikki maksaa rahaa eivätkä kaupunkilaiset siksi voi kylässä käydessään jakaa omaisuuttaan perinteiseen tapaan. He lähtevätkin kylävierailuille tyypillisesti vanhoissa vaatteissa (serkut pyytävät yleensä aina ensimmäisenä paitoja) ja vain pieni määrä rahaa taskuissaan. Tällainen taktikointi paljastaa, kuinka vahva jakamisen normi on. Vaikka kaikki eivät ehkä halua jakaa omaisuuttaan muiden kanssa, jo pelkkä vihjaus (“onpa sinulla hieno paita”) toimii pyyntönä, josta kieltäytyminen ei ole mahdollista. Tämän seurauksena absoluuttinen köyhyys on Fidžin alkuperäisväestön keskuudessa merkittävästi harvinaisempaa kuin saarten muiden etnisten ryhmien parissa – mutta niin on varallisuuskin. Talousoppineet ovat siksi toista sataa vuotta opettaneet, että talouskasvun ja vaurauden mahdollistamiseksi saarelaisten tulisi oppia pääsemään eroon yhteisöllisestä jakamisesta, eli olemaan “itsekkäämpiä”. Nykyään samaa opettavat myös vaurastumista tavoittelevat kristinuskon suuntaukset. Fidžillä kaupungissa ”rahan tapaan” elämistä opettelevista ystävistäni yksi on valtion virkamies, joka tarjoaa korkeakorkoisia pikavippejä alaisilleen. Hän kerää näiltä lainan korot palkkapäivinä ja maksaa korkotuloilla aviopuolisonsa auton lyhennyksiä. Toinen on esikoulun opettaja, joka myy välitunneilla makeisia oppilailleen. Koronkiskonta omilta työntekijöiltä, epäterveellisten nautintoaineiden myyminen lapsille tai ydinperheen sisällä käytävä kauppa ovat hyviä esimerkkejä siitä, mihin me olemme tottuneet vetämään ”talouden” rajat. Suomalaisessa yhteiskunnassa käydään lisäksi ainakin nimellistä keskustelua siitä, soveltuuko raha esimerkiksi julkisen terveydenhoidon, opetuksen tai ympäristöarvojen mittaamiseen. Yhteiskunnallisen keskustelun kannalta on tärkeää kysyä, mitä oikeastaan kritisoidaan, kun raha asetetaan vastakkain luonnon, terveyden tai sivistyksen kanssa. Onko ongelma jokin rahalle itselleen ominainen piirre, vai kohdistuuko kritiikki järjestelmään, jossa halpamuotia ja osakepääomaa pyritään mittaamaan samalla asteikolla kuin sairaalapaikkoja ja uhanalaisia raakkuja? ## **Raha yleisenä vastikkeena** Yhteiskuntafilosofi **Karl Marx** esitti 1800-luvun puolivälissä, että huomio tulisi kiinnittää nimenomaan hyödykkeen logiikkaan pikemminkin kuin rahan ainutlaatuisiin ominaisuuksiin. Marxin mukaan mikä hyvänsä hyödyke voisi toimia kaikkien muiden hyödykkeiden arvon vertailukohtana – ”yleisenä vastikkeena” eli vaihtoarvon perusyksikkönä – kunhan se on jaettavissa tasakokoisiin ja -laatuisiin osiin. Marxin käyttämän esimerkin mukaan voisimme ilmaista palatsin arvon kenkälankkipurkkeina aivan yhtä hyvin kuin rahassa laskien, sillä toimittipa rahan virkaa jalometalli, valtiollinen valuutta tai kengänkiilloke, on niiden rakenteellinen rooli sama. Ne toimivat mittayksikkönä, jonka avulla erilaisten hyödykkeiden arvo ilmaistaan. Voimme siis kuvitella maailman, jossa kaksi pullaa maksaa yhden kenkälankkipurkin, tunti koiran ulkoilutusta kaksi kenkälankkipurkkia, yksi matkapuhelin 300 kenkälankkipurkkia ja palatsi parikymmentä miljoonaa kenkälankkipurkkia. Kuten olen tämän sarjan aiemmassa osassa todennut, olisi maailmamme kuitenkin kovin toisenlainen, jos kengänkiilloke toimisi rahan roolissa. Kuva: Pauliina Mäkelä Myös itävaltalainen talousteoreetikko **Silvio Gesell** kohdisti kritiikkinsä Marxin ajatukseen siitä, ettei ”yleisen vastikkeen”, eli rahan, ominaisuuksilla ole mitään merkitystä. Hänen mukaansa raha ei ole vaikutuksiltaan neutraali abstraktio, vaan sille on ominaista nimenomaan sen kesto. Raha säilyy huomattavan hyvin, yleensä merkittävästi kauemmin kuin esimerkiksi arkiset hyödykkeet, joita sillä maksetaan. Siksi Gesell hahmotteli vaihtoehtoisen talousjärjestelmän, jonka perustana toimisi pilaantuva tai vanheneva raha, eli raha, joka menettää jatkuvasti arvoaan. Tämän uuden ominaisuuden lisääminen kannustaisi Gesellin mukaan ihmisiä pitämään vaurauden kierrossa pikemminkin kuin hamstraamaan sitä pankkitileilleen. Ruokaa ja vaihdantaa tutkivat antropologit ovat usein todistaneet jotain samankaltaista. Yhteisöt, joissa arvon keskeisenä välikappaleena toimii ruoka, muuntavat ruoan arvon joksikin säilyvämmäksi, kuten vaikkapa maineeksi tai kiitollisuudenvelaksi. Hurjimmillaan ruokalahjojen välityksellä käyty statuskilvoittelu voi yltyä suoranaiseksi sodaksi, kuten antropologi **Michael Youngin** 1970-luvulla kuvaamissa papua-uusiguinealaisissa _abutu_ -rituaaleissa. Niissä pyrkimyksenä oli nolata kilpakumppani lahjoittamalla tälle enemmän ruokaa kuin hän liittolaisineen kykeni antamaan takaisin. Toisin kuin satokauden päätteeksi kerätyt jamssit ja bataatit, ”ruokasodassa” saavutettu kunnia ja häpeä voivat säilyä jopa sukupolvelta toiselle. ## **Onko raha korvattavissa?** Yritän edellisellä vertauksella nostaa esille ajatusta siitä, että jopa neutraaliksi abstraktioksi mieltämällämme rahalla on kauaskantoisia ominaisuuksia. Tulemme harvoin ajatelleeksi asiaa tästä näkökulmasta, sillä säilyvyydestä on tullut osa rahan määritelmää. Avaatpa minkä hyvänsä rahaa käsittelevä perustekstin, niin huomaat että raha määritellään nimenomaan arvon säilöksi, mitaksi sekä vaihdannan välineeksi. Vasta vertaamalla rahaa muihin arvon mittareihin tulemme (ehkä, toisinaan) ajatelleeksi, että sen ominaisuuksilla on perustavanlaatuisia yhteiskunnallisia vaikutuksia. Millainen olisi maailma, jossa hyödykkeiden välistä vaihtoarvoa ei voisi säilöä loputtomiin? Toteutuisiko sen myötä yhteisöllinen ihanne, jossa vauraus kannattaisi antaa naapurin käyttöön pikemminkin kuin hamstrata se omalle pankkitilille? Jos vauraudesta tulisi tällä tavoin sosiaalisempaa, johtaisiko se utooppiseen tasa-arvoon? Vai syntyisikö pikemminkin antropologien usein kuvaamaa statuskilpailua, jossa ahkeruus muuttuu kiitollisuudenvelaksi, maineeksi tai muuksi arvovallan lähteeksi? Itse asiassa monet yhteiskunnalliseen muutokseen pyrkivät liikkeet ovat lähteneet liikkeelle siitä ajatuksesta, että maailmaa voidaan muuttaa valitsemalla sille uusi arvon välikappale. Esimerkiksi paikallisvaluutat hylkäävät rahan yleispätevyyden pyrkimällä korvaamaan sen sellaisella valuutalla, jonka arvo ei ulotu yhteisöä kauemmas. Aikapankkitoiminnassa puolestaan erilaisten tehtävien ajallinen kesto asetetaan arvon mittariksi, jotta vaihtajat olisivat tasa-arvoisemmassa suhteessa toisiinsa. Antropologi **Gustav Peebles** (2025) spekuloi jopa ajatuksella, jonka mukaan biohiileen pohjautuva talousjärjestelmä voisi paitsi muuntaa haitallista hiiltä arvotavaraksi, myös sivuuttaa kaupallisen pankkitoiminnan ja siihen liittyvät epäkohdat. Listaa voisi jatkaa miltei loputtomiin, mutta se ei ole tarpeellista. Olen yllä yrittänyt tarjota keinoja mieltää raha yhdeksi mittariksi muiden joukossa. Sitä se ei tietenkään käytännössä ole. Jo ranskalaisen sosiologian ”isä” Émile Durkheim käytti rahaa esimerkkinä sosiaalisesta faktasta eli ihmisen luomasta ilmiöstä, jolla on meihin nähden ulkoista pakottavaa voimaa. Raha on yksi yhteiskuntamme keskeisistä instituutioista. Kun rahaa kuitenkin pidetään ainutlaatuisena mittarina, jää helposti kysymättä, millainen mittari raha oikeastaan on. Näin käy, jos rahan ominaispiirteitä aletaan pitää sen välttämättöminä tehtävinä ja vaihtoehtoja arvioidaan ennen kaikkea sen perusteella, ovatko ne rahaa vai eivät. Raha on keskeisyydestään huolimatta laskennallinen järjestelmä, jonka kerrannaisvaikutukset näkyvät tavoissa, joilla se välittää suhdettamme maailmaan ja toisiimme. Seuraavan kerran kun maksat rahalla (jossakin sen lukuisista olomuodoista) tee samalla ajatusleikki ja kysy, mikä olisi toisin, jos maksaisit ostamasi tavaran tai palvelun kenkälankkipurkeissa, kahvikupeissa, perunoina tai päästökompensaationa. Muuttuisiko tapasi mitata ja arvottaa maailmaa? * * * ## **Hyvän mitta? -artikkelisarja** Sosiaaliantropologi **Matti Eräsaaren** _Hyvän mitta?_ -sarja tarkastelee arvon mittaamista ja sen erilaisia vaikutuksia mittaukseen käytettyjen yksiköiden näkökulmasta. Lähestymistapa mahdollistaa mitattavan tai laskettavan arvon käsittelemisen arkisena ilmiönä – jonakin sellaisena, mitä ihmisyhteisöt tekevät aina ja kaikkialla Eteläiseltä Tyyneltämereltä Eurooppaan. Lue artikkelisarjan muut osat * * * ## Toimitus * Toimittaja: Niina Ahola * Kielenhuolto: Laura Menard * Verkkotaitto: Emmi Huhtaniemi * Artikkelikuva: Pauliina Mäkelä * * * ## Luettavaa * Gesell, Silvio 1929 [1916]: _The Natural Economic Order._ Peter Owen Limited. * Marx, Karl 1979 [1859]: _Poliittisen taloustieteen arvostelua._ Kustannusliike Edistys. * Peebles, Gustav ja Benjamin Luzzatto 2025: _The First and Last Bank: Climate Change, Currency, and a New Carbon Commons_. MIT Press. * Young, Michael W. 1971: _Fighting With Food: Leadership, Values and Social Control in a Massim Society_. Cambridge University Press.

Asiantuntija kertoo, mitä vanhemman kannattaa selvittää ennen kuin GTA VI:stä tehdään päätöksiä kotona.

Tartumme tuttuihin välineisiin empimättä olettaen, että ne palvelevat mielekkäitä päämääriä ja tarkoituksia.[2] Rakentaja valitsee lekan moukaroimiseen ja kynsivasaran ryhtyessään naulaamaan. Tekstinkäsittelylaitetta käytetään kirjoittamiseen ja esitysten valmisteluun, ja kirurgi turvautuu 8/0-neulaan mikäli ommeltavana on pienimuotoista kudosta. Laitteiden päämääräasetuksiin ei yleensä sitouduta tietoisesti vaan huomaamatta. Vasta kun laite menee rikki tai osoittautuu vialliseksi, keskitymme sen käyttötarkoituksiin.[3] Niin kauan kun moottorisaha pysyy ehjänä, pilkomme pölkkyjä, mutta kun terä tylsyy, joudumme paneutumaan laitteen mekaniikkaan ja dynamiikkaan, joita määrittää sahaamisen pyrkimys. Filosofisin termein ilmaistuna: välineiden käyttökelpoisuus nojaa niitä koskeviin perustaviin päämäärä- ja arvoasetuksiin. Suurin osa asetuksista on passiivisia, huomiomme taustalla, mutta jokaisen voi nostaa tietoisuuteen ja ottaa ajattelun pääasiaksi. Välineiden etiikka jää naiiviksi ellemme tutki näitä peittyneitä tarkoituksia. Erityisesti silloin, kun kehittämme etiikkaa uusien teknologioiden hallitsemiseksi, joudumme kysymään, mitä tarkoituksia tutkimuksen kohteena olevat järjestelmät palvelevat ja voivat palvella. Eettinen käsittely edellyttää aina selvyyttä toiminnan päämääristä sekä päämäärien arvoista. Lääkkeiden tuotantoa koskevat eettiset normit esimerkiksi erottavat moraalisesti hyväksyttävät vaikutukset tuhoisista, parantamisen ja kivunlieventämisen riippuvaisuuksia aiheuttavista kokeiluista. Vastaavasti ydinvoiman kehittämistä koskevat eettiset periaatteet erottavat energian tuottamisen, materiaalien testaamisen ja avaruustutkimuksen päämäärät sotilaallisista käyttötarkoituksista. Myös AI-etiikka nostaa väistämättä esille kysymykseen AI-järjestelmien päämääristä sekä niistä arvoista, jotka kannattelevat näitä päämääriä? Kyse ei ole pelkästään päämäärien edullisuudesta/haitallisuudesta vaan tätä perustavammin niiden rajoista. Mutta mitä ovat AI-järjestelmät? #### Universaali kone ja AI-järjestelmien kehittämisen haaste Nykyisin AI-termillä tarkoitetaan teknologioita, jotka jäljittelevät älyllisiä toimintoja muodostamalla turingilaisista laskukoneista monimutkaisia kokonaisuuksia, jotka uupumatta parantavat suorituksiaan toistamalla yrittämisen ja erehtymisen askeleita. Tällaisia ovat muun muassa _Large Language Model_ (LLM) -järjestelmät, joka haravoivat suunnattomia data-massoja paikantaakseen kulloiseenkin tehtävään sopivia tekstiaineistoja ja muodostaakseen niistä uusia tilannekohtaisia kombinaatioita.[4] Turingin laskukone puolestaan on matemaattinen esitys, joka määrittelee laskettavuuden rajat. Ominaista tällaisille abstraktille laskimelle on, että se toimii _universaalina koneena_.[5] Universaalisuus ei tässä viittaa käyttäjien määrään. Turing-koneen universaalisuus viittaa yksinomaan siihen, että koneen käyttötarkoitus on rajaamatta. Englannin kielen termi ”general-purpose computer” painottaa juuri tätä tosiasiaa.[6] Kyse ei ole siitä hyväntahtoisesta pyrkimyksestä, että hyödylliseksi osoittautunut teknologia saatetaan kaikkien ihmisten ulottuville, varallisuudesta ja maksukyvystä riippumatta.[7] Kyse on ainoastaan _käyttötarkoitusten ja päämäärien_ määrittämättömyydestä: AI-järjestelmät, niiden perustana olevat Turing-koneet, palvelevat yhtä lailla kaikkia kuviteltavissa olevia päämääriä. Kääntäen tämä tarkoittaa, että nämä järjestelmät eivät palvele mitään erityisiä päämääriä vaan ovat rajatta ”yleiskäyttöisiä”. #### Rajaton yleiskäyttöisyys ja avoin saatavuus Rajaton yleiskäyttöisyys saattaa kuulostaa yksinomaan hyödylliseltä seikalta, jopa siunaukselliselta: käsissämme näyttää olevan älykäs yleiskone, jonka aikaansaannokset eivät rajoitu keittiöön vaan ulottuvat sairaalojen leikkaussaleihin, yliopistojen laboratorioihin, peruskoulujen luokkahuoneisiin ja jopa mielisairaalojen ja vieroituslaitosten terapia-istuintoihin. Haluan kuitenkin siirtää keskustelun kuvitelluista käyttömahdollisuuksista järjestelmien ”kouluttajien” nykytoimiin ja tuoda näin esille sarjan kriittisen näkökohtia. Näen eettisesti välttämättömäksi kysyä juuri nyt – kun järjestelmät vielä ovat valmisteilla –, mitä AI-teknologian yleiskäyttöisyys merkitsee sen kehittäjille. Heillä on nimittäin käsissään kasvava joukko muuntautumiskykyisiä keinoja, joiden päämäärät ja sovellusalueet ovat vielä määrittämättä. Miten siis edetä? Määrittämättömyydestä seuraa ennen muuta kiihtyvä tarve kokeilla empiirisesti ja konkreettisesti, mitä kaikkea kehitteillä olevia järjestelmillä voi tehdä. Aikaa on vähän ja kilpailu on kovaa, joten etenemisessä on suuri kiire. Koekäyttäjien palkkaaminen olisi liian kallista, koska heitä tarvittaisiin mittaamattomia määriä eikä heidän rekrytointiinsa olisi riittäviä resursseja, saati ymmärrystä. Lupaavimmaksi strategiaksi on osoittautunut _avoimen saatavuuden_ tie, jossa kehitteillä olevia järjestelmiä tarjotaan joko maksutta tai hyvin edullisesti innokkaiden tutkijoiden ja kouluttajien käyttöön. Kyse ei ole hyväntekeväisyydestä eikä kehitysoptimismista: kaikki kokeilussa muodostuva data jää välineen tuottajan haltuun. Näin toimimalla kehittäjät eivät määritä tarkoituksia ennalta käsin vaan antavat tarkoituksiltaan epämääräisen tuotteen mahdollisimman erilaisten – ja mieluiten poikkeuksellisten kekseliäiden – toimijoiden koekäyttöön. Mikäli tarkoituksena on maksimoida uusien sovellusten piiri, on edullista viedä tuote ensin niille toimialoille, joiden vaikutusvalta ulottuu pitkälle tulevaisuuteen.[8] Ilmeisen ratkaisevia ovat siksi opetuksen ja kasvatuksen instituutiot, koulut, yliopistot, tutkimuslaitokset, opetusministeriöt sekä inhimillisen kulttuurin globaalit kaitsijat.[9] Olennaista on sallia vapaa tai suhteellisen vapaa käyttö ehdoin, jotka turvaavat kehittäjille oikeuden kerätä maksimaalisesti informaatiota näin muodostuvilta uusista käyttötarkoituksista, olivatpa kokeilut onnistuneita, lupaavia tai vain haparoivia. Järjestelmien ei ajatella millään tavalla muovaavan koekäyttäjien pyrkimyksiä vaan ainoastaan rekisteröivän, dokumentoivan ja tallentavan heidän kokeilunsa. _Tällä prosessilla itsellään ei ole päämäärää._ Täsmällisemmin muotoiltuna: sillä ei mitään keinoistaan riippumatonta päämäärää eikä muuta tarkoitusta kuin koetella ja siirtää toiminta-alueensa rajoja. AI-järjestelmä ei silti ole autoteelinen toimija. Se ei kultivoi inhimillisiä kykyjä vaan pelkästään jäljittelee joitakin niistä. Tarkemmin sanottuna, se imitoi kykyjä, joita kykenee koodaamaan ja joiden koodauksia kykenee siirtämään toiminta-alueelta toiselle.[10] #### AI-etiikan sokea piste Nykyinen AI-etiikka – niin filosofinen kuin käytännöllinen ja hallinnollinen – käsittää päätehtäväkseen käytön demokratisoinnin. Tavoitteena on taata saatavuus kaikille ihmisille ja ihmisryhmille yhtäläisesti, riippumatta varallisuudesta ja koulutuksesta, kansalaisuudesta, rodusta, iästä, sukupuolesta jne. Unescon julistus vuodelta 2022 vaatii muun muassa, että… ”[o]n varmistettava, että [kulttuurien] monimuotoisuutta ja osallisuutta kunnioitetaan, suojellaan ja edistetään tekoälyjärjestelmien koko elinkaaren ajan kansainvälisen oikeuden ja myös ihmisoikeuslainsäädännön mukaisesti. Näin voidaan tehdä edistämällä kaikkien yksilöiden ja ryhmien aktiivista osallistumista rodusta, ihonväristä, syntyperästä, sukupuolesta, iästä, kielestä, uskonnosta, poliittisesta mielipiteestä, kansallisesta alkuperästä, etnisestä alkuperästä, sosiaalisesta alkuperästä, taloudellisesta tai sosiaalisesta syntymätilanteesta tai vammaisuudesta riippumatta.” Tämä hyväntahtoisuus on kuitenkin eettisesti ajattelematonta, ja siksi myös vastuutonta, koska ohittaa kysymykset levitettävien välineiden päämäärättömyydestä. Se on naiivia, koska tyytyy tasaamaan saatavuutta mutta ei syvenny selvittämään, miten AI-järjestelmien kouluttaminen vaikuttaa inhimillisten päämäärien ja välineiden suhteisiin tuomalla käyttöön uudenlaisen – kokonaan päämäärättömän – välineen, joka kerää informaatiota kaikista yrityksistä muodostaa päämääriä. Järjestelmien _kehittäjien kannalta_ ”demokratisointihankkeet” ovat siunauksellisia, koska organisoivat ja kasvattavat käyttäjäjoukkoa, joka vastikkeetta – siis ilman palkkaa, palkkiota, tuotto-osuuksia ja sananvaltaa – luovuttaa tavoitteelliset kokeilunsa järjestelmien kehittäjien materiaaliksi, keksii välineelle uusia käyttötarkoituksia ja avaa näin uusia laajenevia sovellusalueita. Mutta miten käy koekäyttäjien kasvavalle joukolle? Päämäärättömän välineen kokeilemisen uskotaan koituvan siunaukseksi myös kaikille soveltajille ja viime kädessä koko ihmiskunnalle.[11] Siunauksellisuus on kuitenkin pelkkä lupaus, joka voi toteutua ainoastaan, mikäli ne inhimillisen toiminnan eri alueet, joihin AI-järjestelmiä kulloinkin sovelletaan, kykenevät kehittämään omia tarkoituksiaan AI-järjestelmien vaateista riippumatta. Jos kokeilijat sen sijaan muokkaavat omaa merkityksellistä toimintaansa ja sen tavoitteellisuutta järjestelmiin sopiviksi, ei ehto toteudu. Tiedämmekö ehdon toteutuvan? Pysyvätkö ihmisten omaehtoiset arvopäämäärät koskemattomina tällaisissa kokeiluissa? Tätä on kysyttävä nyt, välittömästi. Kokeilu on nimittäin jo käynnistynyt, ja se etenee kiihtyvällä vauhdilla monilla ihmiselämän ydinalueilla: sosiaalisessa mediassa, koulutuksessa, kasvatuksessa, tutkimuksessa, terveydenhuollossa, mielenterveyden huollossa, valvonnassa, vakuuttamisessa, riski- ja turva-analyyseissa, rikostuomioissa, varustautumisessa ja sotimisessa. Mihin viittaavat tähän mennessä saavutetut tulokset? Miten on käynyt ihmisten väliselle mielekkäälle vuorovaikutukselle sosiaalisen median alustoilla? Miten tieteellisten tutkimus on säilyttänyt totuussidoksensa asiantuntijaprosessien automatisoituessa? Mitkä terveyden ja hyvinvoinnin päämääristä on turvattu kehittyneen palvelurobotiikan avulla? #### **Uusi kriittinen AI-etiikka: omakohtainen kysymys päämääräasetuksista** Näkemykseni mukaan nykyinen AI-etiikka keskittyy toissijaiseen ongelmaan: käytön tasa-arvoistamiseen.[12] Päämäärä kuulostaa kiistattoman suotuisalta, mutta sen tavoittelu kompastuu AI-järjestelmien luonnetta koskevaan perustavaan ajatusvirheeseen. Kyseessä ei enää ole ”työkalu” eikä ”tuotantoväline” sanojen ikivanhoissa merkityksissä, niissä, jotka kytkivät pyörän, neulan ja vasaran ideat ensin painokoneen ja kutomakoneen ideoihin, niistä autotehtaan ja ydinvoimalan ideoihin, ja lopulta jopa tekstinkäsittelylaitteisiin ja älypuhelimiin. Tämä ikiaikainen merkitys koski välineiden suhdetta päämääriin ja edellytti, että väline palvelee siitä riippumatonta päämäärää.[13] Tähän itsestäänselvyyteen emme enää voi nojata näiden uusien ”välineiden” kohdalla. Ongelman perustavuuden vuoksi meidän jokaisen tulee kysyä – juuri nyt –, mitä kaikkia näistä välineistä suostun käyttämään ja mihin päämääriin. Lisäksi on kysyttävä, millainen AI-etiikka ja AI-politiikka kykenee varmistamaan, että näiden välineiden eksponentiaalisesti kasvava koekäyttö edistää edes joitakin niistä inhimillisistä päämääristä, joista kaikista se kerää dataa pysähtymättä. Ikivanhasta väline–päämäärä-kytköksestä on nimittäin jäljellä enää vain nämä omakohtaiset kysymykset. Kun niiden esittäjät on eliminoitu, ei päämäärättömien välineiden tuotantoa ja kulutusta salpaa mikään. * * * ###### [1] Esseestä on ilmestynyt pidempi versio on _Kanava_ -lehdessä 18. syyskuuta 2026 ilman kattavia viitteitä. Olen kiitollinen Mika Panzarille, Henrik Rydenfeltille, Miira Tuomiselle ja Tuomo Lappalaiselle arvokkaista kommenteista ja korjausehdotuksista kirjoitukseni aikaisempiin versioihin. ###### [2] Edmund Husserl, _Ideen zu einer reinen Phänomenologie und phänomenologischen Philosophie, Zweites Buch: Phänomenologische Untersuchungen zur Konstitution, Husserliana IV_ , toim. Marly Biemel, Martinus Nijhoff, 1952; _Studien zur Struktur des Bewusstseins, Teilband III: Wille und Handlung, Texte aus dem Nachlass 1902–1934_ , _Husserliana XLIII/3_ , toim. Ulrich Melle ja Thomas Vongehr, Springer, 2020; Merleau-Ponty, _Phénoménologie de la perception_ , Gallimard, [1945] 2005. ###### [3] Martin Heidegger, _Sein und Zeit_ , Max Niemeyer, [1929] 1993. ###### [4] LLM-järjestelmiä nimitetään kieli-malleiksi, mutta ei siksi, että niiden oma komputationaalinen arkkitehtuuri noudattaisi kielellisen päättelyn muotoja kuten LTM-malleissa (_language of thought models_), vaan siitä syystä, että ne haravoivat valtavan laajoja _tekstuaalisia_ _aineistoja_. Kieli on siis ainoastaan LLM-järjestelemien aineistojen (datan) ominaisuus, ei mallien oma rakennepiire, ja se samastetaan malleissa jo-sanotun ja jo-puhutun tekstuaalisiin, syntaktisiin ja morfologisiin muotoihin. Järjestelmien oma arkkitehtuuri jäljittelee ihmiskielten sijasta inhimillisiä hermoverkkoja. Filosofisesti ratkaisevaa on kysyä, miksi juuri ihmislajille tyypillinen hermoverkkorakenne – eikä esimerkiksi taitaville suunnistajille ja lentäjille (linnuille) tai parhaille kasvontunnistajille (lampaille, varislinnuille) tyypillinen rakenne – toimii tässä hankkeessa (ja/tai sen retoriikassa) älykkyyden paradigmana ja standardina. ###### [5] Alan M. Turing, “On computable numbers, with an application to the _Entscheidungsproblem_ ”, _Proceedings of the London Mathematical Society_ , 42.**** vuosikerta, 1936, 230–265; vrt. “Computing machinery and intelligence”, _Mind_ 59, 1950, 433–460. ###### [6] Universaalin koneen pääideasta ks. Sara Heinämaa, “Representaatio-ongelma vahvassa tekoälyssä”, _Psykologia_ , 24. vuosikerta, 2. numero, 1989, 104–106; “Merkityksen ongelma tekoälyssä”, _Ajatus_ , 61. vuoksikerta, 1992, 117–137. Tarkemmin mm. Martin Davis, _The Universal Computer: The Road from Leibniz to Turing_ , Lontoo, New York: W. W. Norton, 2000. ###### [7] Unesco, “Recommendation on the ethics of artificial intelligence”, Pariisi, 2022, https://unesdoc.unesco.org/ark:/48223/pf0000381137 ###### [8] Esim. filosofien Amanda Askellin, Joe Carlsmithin, Ben Levinsteinin ja Jackson Kernionin yhteistyö _Antropic_ -yhtiön kanssa sekä filosofien Iason Gabrielin, Adam Balesin, Iason Gabrielin, Athoosa Kasirzadehin, Arianna Manzinin ja Julia Haasin yhteistyö _Google DeepMind_ :in kanssa. Vrt. Jimmy Alphonso Vinkerin “The coming of AI philosophers: A reply to Daniel Greco, Nick Hadsell and other AI philosopher optimists (like myself)” sekä Benjamin Wallasin tuore essee _New York Times_ :issa “The revenge of the philosophy majors: AI labs are hiring contrarians, chin-stroking, finger-steepling sages – Who’s underemployed now?”, _New York Times_ , July 5, 2026, https://www.nytimes.com/2026/07/05/business/philosophy-majors-ai-jobs.html?smid=nytcore-ios-share&fbclid=IwY2xjawS3bLVleHRuA2FlbQIxMQBicmlkETEzc3plOXEybUZ1RG9PQ0Fxc3J0YwZhcHBfaWQQMjIyMDM5MTc4ODIwMDg5MgABHs5Tk27hd-k0cGSeioTe1EUjb_gtM6T-XEmjsCMCUrfWRb9C1JFxLm_ymYmH_aem_HH8bKKyLM-TAwJDfU4_2lA ###### [9] Esim. Aalto-yliopiston _AI Playground_ -ohjelma: https://www.aalto.fi/en/arts-infra-workshops/ai-playgroundAalto. ###### [10] Esimerkkejä järjestelmien etenemisestä toiminta-alueelta toiselle ovat muun muassa siirtymä kirjastojen käyttökartoituksista ja -budjetoinneista tutkijoiden suorituskyvyn mittaukseen, verkkokauppojen tilausalustoilta koulujen opintosuunnitteluun, pelihuoneista sotilaskoulutukseen, tuotekehittelystä kaupunkisuunnitteluun sekä tavaravarastoinnista vanhustenhoitoon. ###### [11] Esim. Dario Amedei, ”Machines of loving grace: How AI could transform the world for the better”, https://darioamodei.com/essay/machines-of-loving-grace, 2024; “The adolescence of technology: Confronting and overcoming the risks of powerful AI”, 2026, https://darioamodei.com/essay/the-adolescence-of-technology; Mark Zuckerberg, _The Future is for Everyone_ , 2026, https://about.fb.com/news/2026/08/the-future-is-for-everyone/; vrt. Paavi Leo XIV, “’Magnifica humanitas’ of His Holiness Pope Leo XIV on safeguarding the human person in the time of articifical intelligence”, 2026, https://www.vatican.va/content/leo-xiv/en/encyclicals/documents/20260515-magnifica-humanitas.html; Ari Hyytinen, “Mitä tekoäly ja sen kehitys merkitsevät taloudelle ja tutkimukselle?”, _Kansantaloudellinen aikakauskirja_ , 121. vuosikerta, 3. numero, 258–275, 2025. ###### [12] Painopiste on sama niin Unesco:ssa ja EU AI Act:ssa (https://verifywise.ai/ai-governance-library/regulations-and-laws/eu-ai-act-full-text) kuin Open Source AI:ssa, Open Future:ssa ja lukuisissa kansallisissa Open Access -hankkeissa. ###### [13] Vrt. Hannah Arendt, _Human Condition_ , Chicago: University of Chicago Press, 147–152.

Miten pelit ja pelaaminen ovat näkyneet elämässäsi? Keräämme kokemuksia ja muistoja peleistä ja pelaamisesta. Muistot voivat liittyä kaikenlaisiin pelaamisen muotoihin kortti- ja lautapeleistä…

Myös suomalainen ravitsemusterapian professori näkee proteiini-intoilussa haittoja.

Kritiikki käy ilmi HS:n hankkimasta pöytäkirjasta. Sisä-Suomen poliisilaitos näyttää kohtelevan aktivisteja yhtenä, rikoksista epäiltynä joukkona.

Ilmastokriisi ei välttämättä synnytä ihmisissä vahvaa reaktiota, vaikka sen vaikutukset ovat tänäkin kesänä koskettaneet lukuisia eurooppalaisia.

Rantakaupungissa käydään tänään Britannian politiikan absurdein taistelu: laitaoikeistojohtaja Nigel Farage vastaan roskasankoon pukeutunut Count Binface.

Yhteiskunta- ja yritysvastuun neuvottelukunnan puheenjohtaja pitää Finnwatchin lähtöä valitettavana.

Kevään ja kesän helteet ovat pienentäneet viljan, vihannesten ja hedelmien satoa. Tämän seurauksena myös lihan hinta nousee.

Israel viittaa kintaalla Euroopan maiden huolille ja lausunnoille. Gaza on tuhottu ja Länsirantaa liitetään nyt kiihtyvään tahtiin, Stewart kirjoittaa.