Anne Hakala @haxu77.bsky.social · 9hMinkä ihmeen vuoksi ihmiset käyttävät niitä meluavia lehtipuhaltimia mökkiolosuhteissa? Varsinkin jos tontti on sellainen luonnollinen osittain metsäinen tai kuntta. 340
Anne Hakala @haxu77.bsky.social · 09/10/2026Näköjään selvisin tästäkin työviikosta. Tähän kohtaan iltaa jouduin valitsemaan juomattoman iltapäiväkahvin tai nukahtamisen välillä. Joten päätin elää vaarallisesti ja juoda muutaman kupin kahvia. Kivaa viikonloppua kaikille! 0150
Anne Hakala @haxu77.bsky.social · 02/10/2026Onneksi junat alkavat pysähdellä lähiseisakkeella ensi viikolla. Olen muutamaan otteeseen etsinyt korvaavan bussiyhteyden pysäkkiä. Tänään selvisi, että kyseistä bussitunusta ei ole vain laitettu pysäkin tolppaan. Tämä ajattelemattomuus, henkinen laiskuus ja kyvyttömyys laittaa kuupani jumiin. 060
Anne Hakala @haxu77.bsky.social · 02/10/2026Olen tällä viikolla hämmentänyt ihmisiä työkontekstissa. Sen sijaan, että olisin soittaa rimputellut Teamsilla, olen soittanut kännykällä. Siis sellaisia millenium-ajan gsm-puheluita. Lisäksi en ole varoittanut etukäteen tulevasta puhelusta vaikkapa Slackissa tai muuten. Kannattaa kokeilla! 1120
Anne Hakala @haxu77.bsky.social · 28/09/2026Kävin tänään naapurikunnan puolella kampaajalla. Frisyyristä tuli parempi kuin uskalsin toivoa. Mutta ne kysymykset... Asutko naisen vai miehen kanssa? Mitä teet työksesi? Missä on työpaikkasi? Ehkä en ole vielä valmis muuttamaan maalle. 380
Anne Hakala @haxu77.bsky.social · 27/09/2026Ei tarvitse olla huolissaan, että S-Ryhmä tai Prisma hyödyntäisi saamiaan datoja mitenkään. Tilattujen tuotteiden lisäksi laatikosta löytyi kuvan tuote. Niin. Mä en osta koskaan mitään, missä on sipulia. Siitä datasta olisi voinut sen päätellä. 230
Anne Hakala @haxu77.bsky.social · 26/09/2026Mökki siivottu eikä mitään oikeita suunnitelmia tälle päivälle. Joten pitäisikö ottaa muki kahvia vai tilkka viiniä ja kaivaa sukkakutimet esiin? 180
Anne Hakala @haxu77.bsky.social · 25/09/2026Haluaisin käydä huomenna kastautumassa järvessä. Tai no, siitä on yli kuukausi, kun viimeksi pistäydyin vedessä, joten en ole ihan vissi, uskallanko oikeasti. Mutta ei kuulemma saa mennä yksin. Loirosta olisi pitänyt kouluttaa pelastaja. 030
Anne Hakala @haxu77.bsky.social · 25/09/2026Hei, mä suoritin tämänkin viikon! Ensi viikolla on laskujeni mukaan vain 38 möteä. Kaikesta huolimatta oli hyvä viikko! Ja nyt kahvia ja tovin kuluttua ehkä jotain kivaa dinneriä ja tilkka punkkua. Kivaa viikonloppua kaikille! 130
Anne Hakala @haxu77.bsky.social · 21/09/2026Sesonki on alkanut. Ehkä viikonloppuna pitäisi kokeilla itsetehtynä. 030
Anne Hakala @haxu77.bsky.social · 20/09/2026Nyt ole keksinyt keinon, miten viikonloppu tuntuu erittäin pitkältä. 🥁🥁🥁 Vietä viikonloppu Espoossa. 🥁🥁🥁 Enää 11,5h niin sitten pääsen suorittamaan 47 palaverin putkea. Ei malttaisi odottaa. 050
Anne Hakala @haxu77.bsky.social · 18/09/2026Suljin hetki sitten työläppärin. Kalenterin mukaan mulla on 47 kokousta ensi viikolla. Työviikko kruunautuu perjantaina 12 palaverin putkeen. Vaikka olenkin strong independent woman, niin ehkä tänään hieman mietin, että oliko tämä nyt ihan loppuun asti mietitty vaihtoehto. 2120
Anne Hakala @haxu77.bsky.social · 14/09/2026VR:n Extra Rauhallinen on ihana konsepti. Saispa saman lähijuniin. 250
Anne Hakala @haxu77.bsky.social · 13/09/2026Kesävaatteet siirretty mökillä "säilytyskuutioon" ja otettu syyskotoiluvaatteet esiin. Sama pitäisi tehdä kotosalla. Se on kai syksy 🍁 050
Anne Hakala @haxu77.bsky.social · 12/09/2026Syksy on tullut, joten piti laittaa tulet takkaan. Ja nyt kuppi kahvia. Kivat viikonloput kaikille! 090
Anne Hakala @haxu77.bsky.social · 11/09/2026Eli sinne Uudenkaupungin autotehtaalle olisi menossa Patrian tuotteiden valmistusta ja kiinalaisia autoja, jos neuvottelut etenevät. Tuoksahtaako tässä joku juttu, vai pitäiskö mun käydä huomenna Haminan Tokmannilla tyhjentämässä foliohylly? 180
Anne Hakala @haxu77.bsky.social · 09/09/2026No niin. Nyt sitten heräsin hävittäjien ääniin. Päivällä täällä pörräsi helikoptereita ja nyt sitten nuo vähän äreemmät. 110
Anne Hakala @haxu77.bsky.social · 09/09/2026Olen ehkä aiemmin kertonut omista kyvyistäni koiran omistajana. Tänään sain vaihteeksi kokea hienoja oppimistuloksia Loiron osalta. Loiro oppi, että pihalla on tietty kohta, jossa kaiku vahvistaa haukkumista. Joten hän komensi minua kaikupaikasta käsin. 380
Anne Hakala @haxu77.bsky.social · 08/09/2026Onko joku perehtynyt tuohon Pisa-tutkimukseen? Lähinnä kiinnostaa se, että miten on löydetty yhteys siihen, että tulokset ovat laskeneet "parempien perheiden" lasten kohdalla. 230
Anne Hakala @haxu77.bsky.social · 05/09/2026Heräsin aamulla liian aikaisin ja liian pirteänä. Ei siinä sitten muuta kuin Espoo-residenssin siivous ja lounas. Sitten siirtyminen Kaakkoon ja pari tuntia (minimiaika) Kotkan Sokoksella. Ja nyt tilkka skumppaa ja sen jälkeen varhainen dinneri yhdessä suosikkiravintolassani. Kotka ❤️ 240
Anne Hakala @haxu77.bsky.social · 05/09/2026Epäsuosittu mielipide ja ääneenhän tätä ei saisi sanoa. Olen jokseenkin kyllästynyt katselemaan tekoälyllä tehtyjä esityksiä ja kalvodekkejä. Onko muita samoilla aatoksilla? 13441
Anne Hakala @haxu77.bsky.social · 03/09/2026No nyt pääsin maistamaan Brunbergin Suukkojen uutuusmakua. No, kyllä niitä ennemmin syö kuin selkäänsä ottaa, mutta tuskin näistä mun suosikkeja tulee. Ensimmäinen maku- & hajukokemus muistutti salmiakkikossua. 270
Anne Hakala @haxu77.bsky.social · 02/09/2026Tästähän tuli erinomainen päivä. Vetämäni yksikköpalaveri meni hyvin. Sen jälkeen pari muuta juttua meni putkeen. Tämän jälkeen some tiesi kertoa, että Brunbergin suukkojen uutuusmaku on salmiakki. Ja illan kruunasi se tieto, että pääsen Kotkaan lauantaina. Voiko sitä ihminen enempää toivoa? 2160
Anne Hakala @haxu77.bsky.social · 01/09/2026Hyvä muistutus, että korut pitäisi käyttää tarkistuksessa säännöllisesti. Varsinkin arkikorut. Onneksi lukko antoi periksi nyt eikä viikko sitten, kun lilluin meressä. Olisi jäänyt sinne syvyyksiin. Nyt pitää odottaa lähes vuosi ennen kuin tuon saan taas käyttöön. #länsimaisenihmisenahdinko 240
Anne Hakala @haxu77.bsky.social · 29/08/2026Ilmeisesti mökkiläisen pitäisi nyt viettää Venetsialaisia. Aina missaan nämä jutut. Mutta toisaalta mun mökkikausi ei ole vielä päättymässä. Mutta jos villasukkien kutomisen aloittaisi. Pitäisikö ottaa joku tavoite vuoden loppuun? 2140
Anne Hakala @haxu77.bsky.social · 28/08/2026Se taisi olla sitten siinä tämä metsästyskausi Kaakossa. 040
Anne Hakala @haxu77.bsky.social · 27/08/2026Mikään ei ole niin pitkä minuutti kuin talopesulan pyykinpesukoneen minuutti. Olisikohan nyt menossa viides minuutti kellon mukaan. 0100
Anne Hakala @haxu77.bsky.social · 26/08/2026Late check out on parin tunnin kuluttua ja viimeinen allastunti alkamassa. Ensimmäinen alli-kokemus ja ei oikein vaikuttanut. Altaat oli kivat, huomioiden sijainti. Liikaa suomalaisia. 010
Anne Hakala @haxu77.bsky.social · 26/08/2026Huomenta! Eilinen onnenlappu Hansista odottaa osittain toteutumista. 030
Anne Hakala @haxu77.bsky.social · 24/08/2026Täytyy todeta, että perilliseni on aivan huippua matkaseuraa. Viihtyy altaalla ja viihtyy rannalla. "Ai ettienettä" on hänen kommenttinsa. Kyllä hänestä vielä Turkin-kävijä kuoriutuu 🧿🇹🇷 Ja todettakoon, että tämä on erityisesti puolisoni toive. 040
Anne Hakala @haxu77.bsky.social · 23/08/2026Pikavisiitti kulmille. Oli liian monta palelupäivää, joten pakkasin tavarat ja otin perilliseni mukaan ja saavuimme kohteeseen. Ja nyt niitä minareetin kutsuhuutoja, kiitos 051
Anne Hakala @haxu77.bsky.social · 22/08/2026Jos olisit aivan varma siitä, että mökiltä lähtiessäsi olisit ottanut mukaasi kaikki tarvittavat reissuvaatteet, mutta nyt ne ovat hävöksissä. Niin mistä lähtisit niitä etsimään? 470
Anne Hakala @haxu77.bsky.social · 20/08/2026Yksi herätys ja sitten viikon loma. Tässä vaiheessa on varmaan ihan hyvä jäädä lomalle, kun oikeastaan ei edes malttaisi. Onneksi on tiedossa reissu perilliseni kanssa ❤️ 060
Anne Hakala @haxu77.bsky.social · 14/08/2026Ei tarvinnut lukea medioista eikä edes avata silmiään, kun pystyi päättelemään, että ilma- ja meritilassa lienee rajoitteita. Milloin ja miten tämä hulluus loppuu? Miten se yksi sekopää vaan porskuttaa menemään? #SlavaUkraini 040
Anne Hakala @haxu77.bsky.social · 10/08/2026Mä taidan olla vähän vässykkä. Tänään erityisesti ahdisti Kampin metroaseman liukuportaat. Miten joku voi olla niissä ihan rennosti? Toinen vässyköinti tapahtui keskustelussa perilliseni kansaa, kun kysyin, että uskaltaako oikeasti ajaa lentokentän parkkihalliin. Sanokaa pls, että en ole ainoa... 13170
Anne Hakala @haxu77.bsky.social · 07/08/2026Tänään työsähköpostiini tuli linkin sisältävä meili. Linkistä löytyi nimittämispäätös vt. yksikönpäälliköksi 10.8.2026 lähtien. Pitäkää peukkuja. 10790
Anne Hakala @haxu77.bsky.social · 04/08/2026Tuuraan huomenna pomoani jossain johtoryhmän työpajassa. Olen tehnyt ennakkotehtävät ja tutustunut aineistoon ja miettinyt itse asiaa riittävästi. Joten joko nyt saa siirtyä siihen vaiheeseen, että voi miettiä asuvalintoja? 050
Anne Hakala @haxu77.bsky.social · 01/08/2026Tänään kävimme monen vuoden suunnittelun jälkeen Ravijoella Takatalo & Tompuri Brewery:ssä. Kannatti. Ruoka oli todella hyvää ja samalla tuli ostettu loppuvuoden bisset mökille. 071
Anne Hakala @haxu77.bsky.social · 30/07/2026Sain valokuvan talosta, jossa toivottavasti joskus asun. Tunnistaako kukaan kohdetta? Kuva rajattu hieman hassusti, kun ohjelma ei antanut poistaa ihmisiä eikä blurrata autojen rekisterikilpiä. On se kaunis ❤️ 260
Anne Hakala @haxu77.bsky.social · 30/07/2026Sain HSY:ltä viestin, kun heille hieman avauduin. Se runkovesiputki oli mennyt särki tärinästä. Ts. kauha ei ollut siihen mäjähtänyt. Pitäisikö oikeasti olla huolissaan tän meidän perusinfran tasosta? Ja ehkä vähän niiden ammattitaidosta, jotka niiden ympärillä huseeraa? 130
Anne Hakala @haxu77.bsky.social · 20/07/2026Saamme ensi viikonloppuna odotetun mökkivieraan. Eräs 7-vuotias sukulaistyttö tulee kahdeksi yöksi kylään. Mitä tuollaisen pirpanan kanssa kannattaisi tehdä? Listalla on nyt uimista, saunomista, grillaamista, lättyjen tekemistä, mölkkyä ja pelejä. 6150
Anne Hakala @haxu77.bsky.social · 17/07/2026Pääsin tänään kahteen suosikkipaikkaani Kotkassa. Ensin Loiron uittoa Siikakoskella ja sen jälkeen haahuilua Sutelan Prismassa. Mutta tuo Siikakosken "uimaranta"; siellä ei ollut ketään. Jos olisin paikallinen, niin en juuri missään muualla tällä säällä olisikaan. 020
Anne Hakala @haxu77.bsky.social · 14/07/2026Ja mitäpä vielä. Joku saatana on päättänyt hajoittaa runkovesiputken ja nyt olemme täällä myös vedettä. Miten helvetissä runkovesiputki saadaan särki yhdellä kaivinkoneella? Ei saatana. Mä inhoan Espoota. Miten tämä voi olla näin säälittävä paikka. 140
Anne Hakala @haxu77.bsky.social · 14/07/2026Kaikilta heiltä, jotka kannattavat #orporataa/#espoonkaupunkirata, niin heiltä pitäisi ottaa pois mahdollisuus käyttää henkilöautoa. Toivon heille kihtiä, peräpukamia, syyhyä ja IBS:ää. Setäselittäjiä ei kaivata. *ittu. Paitsi jos haluaa ostaa vähällä käytöllä olleen YIT:n (❤️) gryndaaman kämpän. 360
Anne Hakala @haxu77.bsky.social · 12/07/2026Kävin tänään lääkärissä ja ultrassa. Olen täysin kyllästynyt näihin tukoksiin. Tällä kertaa oikea jalka ja pituutta reippaat 25 cm. Nyt kaiketi pitäisi etsiä joku verisuonikirurgi, jonka kanssa jutella jatkosta. Onko suosituksia? 171
Anne Hakala @haxu77.bsky.social · 10/07/2026Kävin tänään Kotkassa. Ja tavoilleni poiketen menin ihan ensimmäiseksi jäätelökioskille. Ilahduin, että sieltä sai pehmistä ja vieläpä suklaapehmistä. Paitsi että siinä oli kaikenlaisia suklaahippurämmäleitä mukana. Siis eikö enää saa sitä perinteistä tasaista suklaapehmistä? 020
Anne Hakala @haxu77.bsky.social · 06/07/2026Mökkitakki. Onko muilla mökkihöperöillä myös sellainen? Mun mökkitakki on jeesuksenvanha, ruma, musta ja kulunut. Lisäksi se on toppatakki, joka ei ollut yhtään liian kuuma Loiron kanssa iltakävelyllä. Ulkolämpömittari näytti 11°C ja järvestä nousee jotain utua. Kesä. 370
Anne Hakala @haxu77.bsky.social · 06/07/2026Miten täällä on näin kylmä? Nukuin viime yön villasukat (!!!) jalassa ja jossain vaiheessa hain lisäviltin. Onko pienet tulet kevyttakkaan uhka vai mahdollisuus? 160
Anne Hakala @haxu77.bsky.social · 05/07/2026Ja sitten intouduin siivoamaan... Pitäiskö vielä ottaa lasi viiniä ja katsoa jotain Areenasta. 390