groovekonna.eurosky.social @groovekonna.eurosky.social · 20hAsia oli päivänselvä jo 10 v. sitten. Eurooppa oli ja on edelleen sokea ja voi sanoa että ansaitsee kohtalonsa. 000 0
groovekonna.eurosky.social @groovekonna.eurosky.social · 21hVanhukset ovat huolissaan tuulivoiman lisäämisestä, eivät ilmastonmuutoksesta, sanaa ei edes mainita kertaakaan. Joku persu voisi argumentoida aivan samoin että tuulivoima on luonnon puolesta kestämätön. Typeryys on kuin pohjaton kaivo, sieltä voi aina ammentaa lisää. yle.fi/a/74-20250931yle.fi”Onko päättäjillä lapsenlapsia ollenkaan”, kysyy vihreän siirtymän tahdista huolestunut isoisäKiistelty datakeskusbuumi on kiihdyttänyt tuulivoimahankkeita vauhdilla, jonka seuraus voi olla luonnon puolesta kestämätön. 040 4
groovekonna.eurosky.social @groovekonna.eurosky.social · 21hKansanmurhista puhuen, olikohan siis myös natseilla oikeus puolustaa itseään ja omia kansalaisiaan. Voi miten uskonnotonkin saattaa näin toivoa että se helvetti sittenkin olisi olemassa ja kaikkivaltias olisi moraaliltaan lahjomaton! yle.fi/a/74-20251922yle.fiKristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah: Israelilla on oikeus puolustaa itseään ja omia kansalaisiaanHallituksen sorvaama 60 miljoonan euron tukipaketti autoilijoille on Essayhin mielestä ”siedettävä”. 140 4
groovekonna.eurosky.social @groovekonna.eurosky.social · 21hJos #helvetti olisi olemassa, siellä epäilemättä istuttaisiin lepositeissä sohvassa ja 200 tuuman tv suoltaisi taukoamatta ohjelmia kuten Elämäni Biisi. Pienenä helpotuksena kärsimyksessä mainokset puuttuisivat, sillä — luojan kiitos — vanha vihtahousu on Ylen fani 🤩 000 0
groovekonna.eurosky.social @groovekonna.eurosky.social · 21hAi hitto kun olisi hienoa jos edes yksikin valtamedia etsisi Suomen ulkopolitiikasta vastaavat käsiinsä (pusikoista ja bunkkereista) ja tiukkaisi miten Trumpin petos suhteutuu maamme puolustukseen tilanteessa jossa Venäjä uhkaisi meitä. Entä toimisivatko Israelista hankitut asejärjestelmät silloin? 030 3
groovekonna.eurosky.social @groovekonna.eurosky.social · 23hAika jännä että persujen Suomen Uutiset ei ulkomaanosastossaan mainitse kertaakaan Trumpin ja Putinin diesel-diilejä, Starshieldin rajoittamista Ukrainassa tai Trumpin Venäjä-pakotteiden estämistä. Jos käyttäisi aivojaan, voisi pohtia kenen asialla #persut oikein ovat. Kuka ottaisi kopin, journot? 051 5
groovekonna.eurosky.social @groovekonna.eurosky.social · 17/10/2026Toivottavasti kukaan ei käytä Metan palveluja muutoin kuin välttämättömistä syistä. Erityisesti #Facebook ja #Instagram ovat valitettavan suosittuja ja siten tehokkaita välineitä Metalle äärioikeiston tukemiseen. www.reuters.com/world/americ...reuters.comMeta employees said Lula's accounts were hindered during Brazil election, Folha reportsMeta employees acknowledged in internal communications that the Instagram accounts of Brazilian President Luiz Inacio Lula da Silva were hindered by restrictions during the country's election, newsp... 073 7
groovekonna.eurosky.social @groovekonna.eurosky.social · 17/10/2026"Pallo stimuloi myös tiedollista kehitystä" "Pallo voi olla paikallaan tai liikkeessä" Ilmeisen ironinen lukijan mielipidekirjoitus. Osaisinpa itse näin taitavasti irvailla hallituksen toimille 😅 www.hs.fi/mielipide/ar...hs.fiLukijan mielipide | Pallo tukee vauvan lihasten vahvistumista ja kehon hallintaaJokainen lapsi ansaitsee ikioman pallon. 100 1
groovekonna.eurosky.social @groovekonna.eurosky.social · 16/10/2026Tämä siis liittyi moneen kertaan toistettuun raporttiin jonka mukaan Suomen #ylikulutuspäivä oli jo 1. huhtikuuta. Jos kaikki kuluttaisivat kuten me, tarvitsisimme 4 maapalloa. Vihreä siirtymä ja ilmastonmuutoksen vastainen taistelu ei onnistu ellemme halua vähentää kulutustamme. 120 2
groovekonna.eurosky.social @groovekonna.eurosky.social · 16/10/2026Kun tieto ja sen etsiminen, jakaminen ja jalostaminen on lafkan peruspilareita, tietämättömyyteen vetoaminen ei ehkä ihan vakuuta. Mutta tämä on niin nykypäivää — edes johtoasemassa olevan ei tarvitse kantaa vastuuta vaan kaiken voi valehdella ja tarvittaessa lopulta pyytää anteeksi. 010 1
groovekonna.eurosky.social @groovekonna.eurosky.social · 16/10/2026Muistan tv-dokkarin jossa isä kahden tyttärensä kanssa purjehti Välimerellä ja parissa muussakin paikassa. Huomiota herätti se että (kalastukselta) suojellut merenpohjan alueet kukoistivat, muualla pahojakin ongelmia. Ero oli todella suuri. Kalastusta ei kuitenkaan haluta rajoittaa. 010 1
groovekonna.eurosky.social @groovekonna.eurosky.social · 16/10/2026Jos on ikinä käyttänyt Adoben ohjelmia, ei tarvitse minuuttia pidempään testata huomatakseen ettei näistä ole mihinkään. Se olisikin ollut liian hyvää ollakseen totta. Toki on olemassa myös toimivia open source vaihtoehtoja Premierille ja Photoshopille. www.cined.com/artcraft-rel...cined.comArtCraft Releases Free Open-Source Adobe Alternatives – FilmCraft for Premiere Pro, EffectCraft for After Effects, Written in Rust With AI | CineDArtCraft releases free open-source Adobe alternatives built with AI, with FilmCraft for Premiere Pro. 000 0
groovekonna.eurosky.social @groovekonna.eurosky.social · 16/10/2026Ajatelkaapa jos näitä tiukkoja rajoitteita sovellettaisiin myös Suomen rajojen sisällä syntyneisiin. En epäile etteikö se olisi kaikkien Atte Kalevan kaltaisten pikku persujen märkä uni. 000 0
groovekonna.eurosky.social @groovekonna.eurosky.social · 16/10/2026Itsensä talousosaajaksi korottanut ja velkajarrun nimiin vannova hyvin vakavailmeinen #demari myös mukana tyrmäämässä. Ehkä Vihreidenkin kannatus voisi nousta jos he ottaisivat käyttöönsä nyky-demarien keinot eli teeskentelyn ja satuilun. 020 2
groovekonna.eurosky.social @groovekonna.eurosky.social · 16/10/2026Ehkä vielä joskus tulevaisuudessa näemme myös USA:ssa valtapuolueen, jonka edustajan ei tarvitse väittää olevansa taikauskoinen ja luottavansa mielikuvitusolentojen voimiin. Siihen saakka jenkkien pitää tyytyä demokraatteihin. www.advocate.com/politics/ele...advocate.comRepublicans attacked James Talarico over ‘God is nonbinary.’ He says Charlie Kirk made the same pointThe Texas Democrat defended the theology behind his viral remark at a CNN town hall, where he also backed a national ban on gender-affirming surgeries for minors. 000 0
groovekonna.eurosky.social @groovekonna.eurosky.social · 15/10/2026Vihreä siirtymä! Siispä tiukkoja kysymyksiä miten edistät: - sähköpyörä vai tavallinen? - säkköauto vai ei? - sähkösauna vai ei saunaa? - etelänloma lentäen vai ei? - pohjoiseen hiihtämään vai ei? - okt jossa > 10 000 kWh/v ? - eläinproteiini vai kasvis? - AI vai ei? Säästäminen on paras siirtymä. 020 2
groovekonna.eurosky.social @groovekonna.eurosky.social · 15/10/2026Jotkut täällä BS:ssa ovat vakuutuneet että pienituloisten ei muka tarvitsisi maksaa terveyspalveluista koska maksuhuojennus. Kiitos näille lääkäreille jotka uskaltavat kertoa totuuden. www.laakarilehti.fi/terveydenhuo...laakarilehti.fiNimekkäät lääkärit kantelivat oikeuskanslerille asiakasmaksuista– Ollaan tilanteessa, jossa sairaimmat ja heikoimmat tulevat jäämään ilman terveyspalveluita, sanoo Kati Myllymäki. 140 4
Reposted by @groovekonna.eurosky.socialRon Filipkowski @ronfilipkowski.bsky.social · 15/10/2026Dear rest of the world, If you want to know why the US elected Trump given all the things you know about him, the reason is that America has tens of millions of people as ignorant as this. We just aren't a very smart country as a whole. bsky.app/profile/atru... 65053961319 5.4K
groovekonna.eurosky.social @groovekonna.eurosky.social · 14/10/2026I just signed to protect Europe’s wildlife, forests and rivers. EU nature laws are under threat - and we need 1 million voices before 20 October. Sign today and help me say #HandsOffNature! action.wemove.eu/sign/2026-10...action.wemove.euHands Off Nature!Share the petition and you'll help multiply the impact of this campaign: Hands Off Nature! 021 2
groovekonna.eurosky.social @groovekonna.eurosky.social · 13/10/2026Hei valtamediat ja faktantarkistus! Kertokaa persulle että jakeluvelvoitteen muutos alentaisi hintoja aikaisintaan vasta keväällä ja silloinkin vain muutaman sentin. Uskallatteko? 053 5
groovekonna.eurosky.social @groovekonna.eurosky.social · 13/10/2026En tiedä miksi kylmälaitteistojen ohjaus on auki nettiin. Ehkä haettu kustannushyötyjä kun operoijan ei tarvitse käydä fyysisesti paikan päällä. Kuka olisi osannut arvata että jotain ikävää — ja kallista — tapahtuisi 🙈 210 2
groovekonna.eurosky.social @groovekonna.eurosky.social · 13/10/2026Ottaen huomioon kaikki muutkin Trumpin ja tämän sisäpiirin rikokset ja avoimen korruption, mikä enää erottaa USA:ta Venäjästä? Ai niin, onhan erojakin — USA on Suomen rakas NATO-kumppani, Venäjä ei ole. Kun muistaa miten Neuvostoliitto oli paras ystävämme, voi pohtia mikä meissä oikein on vikana. 000 0
groovekonna.eurosky.social @groovekonna.eurosky.social · 12/10/2026Pelkään että Yle kuvaisi Stalinin ja Hitlerinkin vain herrasmiehinä ja suosittuina poliitikkoina ellemme tietäisi paremmin. Neutraali asema ei ole olla hyvän ja pahan puolivälissä, ei siten myöskään fasismin ja ihmisoikeuksien puolivälissä. 000 0
groovekonna.eurosky.social @groovekonna.eurosky.social · 12/10/2026Olen pitkään toivonut että Rättisitikka tuotaisiin nykyaikaan. Saa nähdä onko kyseessä vain pelkkä ulkonäkö vai ulottuuko rättärin filosofia myös tekniikkaan, so. keveys ja pieni kulutus ja - teho ynnä pehmeä jousitus. www.bbc.com/news/article...bbc.comCitroen revives the 2CV for an electric ageThe French firm is reinventing the classic model as carmakers come under pressure from Chinese rivals. 010 1
groovekonna.eurosky.social @groovekonna.eurosky.social · 11/10/2026I just signed to stop Italy from capping "foreign" children at 30% per class. Kids could be moved away from their friends because of their passport. Parliament can still delete it. Add your name action.wemove.eu/sign/2026-10...action.wemove.euEurope’s classrooms belong to all childrenShare the petition and you'll help multiply the impact of this campaign: Europe’s classrooms belong to all children 000 0
groovekonna.eurosky.social @groovekonna.eurosky.social · 10/10/2026Missä olet Suomi, pensaassako pää piilossa luullen ettei kukaan huomaa? Vai arvopohjaisen realismin myötä roistovaltioiden sylissä? Neuvostoliiton nuoleskelu ei tainnut ollakaan häpeällinen poikkeus vaan johdonmukainen ulkopoliittinen periaate jota myös nykyiset poliitikkomme toteuttavat. 051 5
Reposted by @groovekonna.eurosky.socialAnonymous @youranoncentral.bsky.social · 10/10/2026The answer is for Ukraine to intensify and expand its attacks on Russian fuel infrastructure. Allied nations need to mobilise all resources to help Ukraine survive winter, protect energy infrastructure and ensure it has the means to sustain its defence. #StrongerTogether 49734236 734
groovekonna.eurosky.social @groovekonna.eurosky.social · 10/10/2026Olisipa hauska kuulla mitä mieltä #persut ovat Trumpin diilistä Putinin kanssa. Tosin ensin tarvitsisi löytää joku journo joka uskaltaisi kysyä heiltä 😅 010 1
Reposted by @groovekonna.eurosky.socialLääkärit Ilman Rajoja @laakaritilmanrajoja.fi · 09/10/2026Israel tuhoaa edelleen järjestelmällisesti palestiinalaisten selviytymisen edellytyksiä Gazassa - jatkuvalla väkivallalla - tuhoamalla terveydenhuoltoa ja muuta kriittistä infrastruktuuria - estämällä välttämättömien tarvikkeiden tuontia alueelle. laakaritilmanrajoja.fi/ajankohtaist...laakaritilmanrajoja.fiIsrael jatkaa elämän edellytysten tuhoamista Gazassa - Lääkärit Ilman RajojaIsrael jatkaa kansanmurhaa Gazassa, vaikka alueella on jo vuoden ajan ollut voimassa niin kutsuttu tulitauko. Hoidimme alueella pelkästään 03216 32
groovekonna.eurosky.social @groovekonna.eurosky.social · 09/10/2026Voi vain arvailla kuinka alhaalla kannatuslukemat olisivatkaan jos US valtamediat eivät olisi republikaanien hallussa. Onko sillä todella mitään vaikutusta? On hyvä muistaa miten vallankumouksissa joukkotiedotusvälineiden kaappaus on aina ensisijainen toimi. eu.usatoday.com/story/news/p...eu.usatoday.comTrump's approval rating sinks to new second-term low, Pew poll showsThe new poll found that only 30% of Americans approved of Trump's handling of the presidency, the lowest such rating of his second term. 000 0
groovekonna.eurosky.social @groovekonna.eurosky.social · 09/10/2026"Kohtuullinen elämäntapa, vastuu ympäristöstä ja lähimmäisenrakkaus ovat kaikki linjassa kristinuskon sanoman kanssa" Hienoa että myös jokin uskonto on ottanut nämä yleiset eettiset ohjeet mukaan omaan ajatteluunsa. Puuttuu enää että ohjeita noudatettaisiin. www.vartija-lehti.fi/12-kasitetta...vartija-lehti.fi12 käsitettä ympäristökriisin ratkaisemiseen | VartijaLähtökohtana on se, että ympäristökriisi ei ole pelkästään luonnontieteellinen ilmiö, eikä ympäristöä voi erottaa muusta maailmasta ja ongelmista. 000 0
groovekonna.eurosky.social @groovekonna.eurosky.social · 09/10/2026Kirsi Piha sysää Kokoomuksen surkeat kannnatuslukemat persujen kanssa kaveeraamisen syyksi muistuttaen rasismista ja muista moraalittomuuksista. Entä jos uusliberaalien talousoppien toteuttaminen onkin se varsinainen syy. Ilman äärioikeistoa se ei olisi onnistunut. medium.com/@kirsi.piha/...medium.comTaktisen pelin vaarana on se, että se voi toimiaYlen uusimman gallupin mukaan perussuomalaiset on noussut Suomen toiseksi suurimmaksi puolueeksi yli kokoomuksen. Kokoomuksen suurin… 131 3
groovekonna.eurosky.social @groovekonna.eurosky.social · 09/10/2026M-mitäh!! Eikö opetusministeri kuunnellut mitä entinen komissaarimme ja Suomen Pankin pääjohtaja neuvoi — tarvitaan lisää leikkauksia, ei suinkaan uusia opettajia. Sehän maksaa rahaa ja sitä ei hyvätuloisten veronalennusten jälkeen valtion kassassa enää ole. 021 2
groovekonna.eurosky.social @groovekonna.eurosky.social · 09/10/2026Kysytäänpä ohikulkijoilta, he varmaan osaavat vastata. 😅 Aivan samoin kuin Ylen paikallistoimittaja kyseli Turussa ohikulkijoilta tarvitseeko Suomen Joutsen viedä telakalle huoltoon. Voi parviäly soikoon! yle.fi/a/74-20250294yle.fiMitä jos eläkeikä nousee seitsemäänkymmeneen vuoteen? Tässä nuorten ja työikäisten viesti päättäjilleVirkamiehet haluavat pidentää työuria nostamalla eläkeikää. 000 0
groovekonna.eurosky.social @groovekonna.eurosky.social · 09/10/2026Kun roistovaltioista nyt puhutaan, niin ehkä joku Venäjän tuntija kirjoittaa seuraavaksi teoksen jossa "kurkistetaan sieluun" ja kuvataan monimuotoisuutta mielenkiintoisesti. Kv. oikeutta rikkova rikollinen ei ole arvoitus vaan ainoastaan moraaliton konna. suomenkuvalehti.fi/kulttuuri/ar...suomenkuvalehti.fiArvio: Yhdysvallat on liittovaltio täynnä heimoja ja kulttuurierojaProfessori Marko Maunulan teos Arvoitus nimeltä Amerikka on kurkistus Yhdysvaltain sieluun, Teppo Tiilikainen kirjoittaa. 000 0
groovekonna.eurosky.social @groovekonna.eurosky.social · 09/10/2026Saamme nähdä miten Suomen ulkopoliittinen johto suhtautuu tähän barbaariseen ja moraalittomaan spektaakkeliin. Ehkä Häkkänen matkustaa paikan päälle seuraamaan tapahtumaa — sellainen teko osoittaisi sitoumusta ja varmistaisi hävittäjien toimitukset. www.theguardian.com/commentisfre...theguardian.comExecution TV? Pete Hegseth has taken the once ‘greatest democracy’ to a horrific new low | Paul DaleyA proposal to livestream the killing of Nidal Hasan by firing squad opens a window ever wider to the Trump administration’s complete moral vacuity 011 1
groovekonna.eurosky.social @groovekonna.eurosky.social · 08/10/2026Osuva kielikuva hajuista — kun pöydässä istuu yksikin äärioikeistolainen rasisti, se on äärioikeistolaisten rasistien pöytä ja myös tuoksuu siltä. yle.fi/a/74-20250310yle.fiAnalyysi: Naiset rankaisevat nyt kokoomusta, johon on tarttumassa koko hallituksen hajuKokoomuksen leikkaukset osuvat myös omiin kannattajiin, mutta naisten pakoon on muitakin syitä, kirjoittaa politiikan toimittaja Tulikukka de Fresnes. 011 1
groovekonna.eurosky.social @groovekonna.eurosky.social · 08/10/2026Olisipa hienoa jos myös Suomessa valtamedia muistaisi kertoa meille lukijoille mitkä tahot aktiivisesti syöttävät ihmisille ns. vaihtoehtoisia totuuksia käyttääkseni termiä, jonka persut ja muu äärioikeisto lanseerasivat synonyymina disinfolle ja valehtelulle. 040 4
Reposted by @groovekonna.eurosky.socialAnonymous @youranoncentral.bsky.social · 07/10/2026Brazil currently under attack by the same US, Israel, Russia network, which adds context to why Brazilian intelligence findings prompted the government to reach out to France and Germany a week ago. 5269119 269
groovekonna.eurosky.social @groovekonna.eurosky.social · 08/10/2026Englannissa Vihreät uskalsivat sanoa sen ääneen. Rehellisyys ja suoraselkäisyys eivät vain trendaa nykyään, joten puoluetta voidaan syyttää jopa antisemitismistä. www.aljazeera.com/opinions/202...aljazeera.comYes, Zionism is racismAnd there is nothing radical about declaring it. It is a fact of history. 020 2
Reposted by @groovekonna.eurosky.socialAnonymous @youranoncentral.bsky.social · 07/10/2026A new statue titled “The Orange Plague”, also known as “King of Injustice”, by Danish artist Jens Galschiøt has been unveiled inside the European Parliament in Strasbourg, France, where it will remain through 8 October. Remember to stop by for a selfie if you have a chance. 😏📸 20361661978 6.2K
groovekonna.eurosky.social @groovekonna.eurosky.social · 07/10/2026Tässä EU:n korkea edustaja Kaja Kallas kärsii pahasta muistinmenetyksestä juuri kun hänen piti jatkaa seuraavaan aiheeseen, eli Israelin toteuttamaan kansanmurhaan ja palestiinalaisten mielipuoliseen joukkotuhontaan. Ei kuitenkaan hätää, me muut EU:n kansalaiset kyllä muistamme emmekä unohda. 000 0
groovekonna.eurosky.social @groovekonna.eurosky.social · 07/10/2026The Orange Plague I am sitting on the back of a man. He is sinking under my burden. I will do anything to help him. Except stepping down from his back. galschiot.com/en/work/the_...galschiot.comThe Orange Plague | Galschiøt 000 0
groovekonna.eurosky.social @groovekonna.eurosky.social · 07/10/2026Ehkä Ylekin taas normalisoituu kun saamme normaalin hallituksen maahamme. Ei kun ai niin, tämä on kuulemma neutraalia uutisointia, joten mikään ei ehkä muutukaan. 011 1
groovekonna.eurosky.social @groovekonna.eurosky.social · 06/10/2026#a-studio alkaa hieman naurattaa kun Ranskan miekkarit johtuvat juurikin julkisen puolen leikkauksista ja lääkkeeksi hra Olli Rehn haluaa Ranskalle lisää leikkauksia. Toimittaja ei huomaa tässä mitään outoa, eikä varmaan kukaan muukaan oikeistopuolueiden kannattaja 😅 010 1
groovekonna.eurosky.social @groovekonna.eurosky.social · 05/10/2026Ylen mukaan kyseessä ei ole äärioikeisto. Niin, haastatellun perheen vanhemmat olivatkin vain äärioikeiston kanssa flirttailevan SD:n aktiiveja kannattaja ja isä jopa potkaistu puolueesta ulos radikaalien näkemystensä vuoksi. Voi, voi Yle! 🙈 yle.fi/a/74-20240638yle.fiMOT selvitti: äärioikeistolaisia muuttaa Ahvenanmaalle, mutta muista syistä kuin supo väittääSuojelupoliisi varoitti, että Ahvenanmaalle on muuttanut Ruotsista äärioikeistolaisia kotiopetuksen perässä. MOT selvitti, mihin väite perustuu. Kyseessä näyttää olevan väärinkäsitys. 030 3
groovekonna.eurosky.social @groovekonna.eurosky.social · 05/10/2026Arvokasta että edes jokin media suostuu käsittelemään tätä asiaa sen sijaan että raportoi vain äärioikeiston noususta. Olisiko yksikään äärioikeiston ehdokas menestynyt missään vaaleissa ilman Venäjän ja USA:n massiivisia vaikuttamistoimia. www.yacnews.com/brazil-votes...yacnews.comBrazil votes as intelligence agency finds US and Russian interference; US backs the right wingIn the final week before Brazil votes, the US government put money behind opponents of the Supreme Court, closed its consulates over a threat Brazilian police could not find and was reported to have t... 020 2
groovekonna.eurosky.social @groovekonna.eurosky.social · 04/10/2026Ollaan vielä kaukana sukupuolten tasa-arvosta. Tuntuu kuin olisimme unohtaneet että meidän pitäisi tulla toimeen toistemme kanssa sukupuolesta riippumatta. Ystävällisyyden sijaan ärtymys ja vihanpito tuntuvat olevan nykyajassa aina läsnä vaikka tarvittaisiin hyväksyntää ja ymmärrystä. 020 2